tiistai 3. joulukuuta 2019

Kalenterin 3. luukku

Tuntuu, että joulu lähestyy todella pitkin harppauksin. Joka päivä teen jotain pientä jouluista kotona: lisään pari kynttilää, vaihdan olohuoneen sohvatyynyihin päälliset, otan jonkun joulukoristeen esiin, valmistelen joululahjoja, selaan jouluisia reseptejä tai  kuuntelen joululauluja. Muutakin siis kuin nautin  glögimukillisen ja Annas sitruuna-inkivääripiparin.


Aika kurkistaa kalenterin kolmanteen luukkuun. Tällä kertaa laatikko onkin aika iso, mutta kevyt. Koko selittyy sisällöllä, sillä laatikkoon oli saatu sullottua Tonymolyn I'm Real Rice Mask Sheet Clear Skin. Tälläpä loihdin joulun alla hohtoa ja eloa talviseen ja ehkä hieman uupuneeseen naamaani. Toivottavasti toimii. Oma suhtautumiseni kertakäyttöisiin kasvonaamioihin on muuttunut. En enää itse näitä osta, mutta bokseistahan tällaisia aina silloin tällöin tulee ja toki ne käytän, vaikka märkä viileä rätti kasvoilla ei ihan vastaa käsitystäni hemmottelusta. Hinta näyttää vaihtelevan ostopaikasta riippuen 2-5 euron välillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti