Kaiken tämän virusajan rajoitusten ja etätöiden keskellä, on mukava saada hieman hemmottelua kauniissa paketissa. Onneksi posti vielä kulkee normaalisti. Tosin pakettini tuli automaattiin sunnuntaina, mikä ei taida ihan tavallinen postipäivä olla.
Paketti tuntui aika painavalta, joten joitain aavistuksia sisällöstä tein sen perusteella ja osittain osuin oikeaankin.
Goodieboxin uudistus kiinnitti heti huomiota, sillä tuotekorttia ei boxista enää löydy, vaan tuotteiden esittelyt on luettavissa Goodieboxin sivuilta. Asiassa on hyvät ja huonot puolet. Tuotekortista oli mukava kurkkailla samalla tietoja tuotteista, kun pakettia availi. Toisaalta sivuilta löytyy nyt tuotekuvauksen ja incin lisäksi pienet ohjevideot, mikä taas on ihan kiva idea. Esittelystä päätellen kaikki saivat (saavat) tässä kuussa ihan samanlaisen boxin, joten siitä ei kenenkään tarvitse nyt huolta tai kateutta tuntea.
Tässäpä sisältö siinä järjestyksessä kuin ne laatikosta tutkailin:
Iso tuubi suihkugeeliä N. A. E. Delicatezza Fragrance-Free Shower Gel, tuoksuton versio siis. No, tästä isommin innostunut, sillä kaipaan suihkugeeliltä kyllä ainakin hieman tuoksua. Tämä siis joutaa vaikkapa miehen käyttöön tai mökille kesää odottamaan. Täysikokoinen tuote, jonka voi ostaa Prismasta hintaan 4,25e
Sitten hieman mielenkiintoisempi rasia, jonka iloisen kelta - valkoisen pahvipakkauksen sisältä paljastui Dr Botanical Lemon Superfood All-In-one Rescue Butter. Ravitseva vartalovoide, jota videon perusteella voi käyttää myös meikin puhdistukseen. Näille monitoimituotteille löytyy ilmeisesti käyttäjäkuntaa, kun näitä bokseista säännöllisesti ilmestyy, mutta minun sydäntäni nämä eivät (ainakaan vielä) ole vieneet. En osaa, enkä muista koskaan käyttää näitä eikä minusta löydy niin kuivia kohtia, että kaipailisin niihin eri voidetta kuin muualle kroppaan. Ehkä pitäisikin olla vain yksi tuubi kaapissa, jota voisi laittaa sitten ihan joka paikkaan. Kamala ajatus...
Kolmas puteli oli pakko poimia seuraavaksi. Ulkomuodosta pystyi päättelemään, että hiuksille tämä on ja mietinkin, kuinkahan meikäläisen taas käy. Yllätys (ei kovin suuri) : kuivashampoo Roze Avenue Glamorous Volumizing Dry Shampoo. No, jonon jatkoksi vaan. Vuonna 2030 voi olla tämän vuoro. Toivottavasti päiväystä riittää. Hieno pullo kyllä ja hintaakin näyttää olevan tällä täysikokoisella ihan kivasti. 26,50e
Sitten ihan oikeasti kiinnostavan näköinen tötterö. Valkoisessa tyylikkäässä pahvikapselissa oli varsin vieraan kuuloisen merkin Pastle & Mortar Pure Hyaluronic Serum. Kiitos tästä, vaikka onkin vain testauskoko eli 6 ml. Täysikokoisen saa tilattua noin 43 euron hintaan.
Viimeinen pikkulipare on täynnä näppylaastareita. 22 pikkuista tarraa, jotka nitistää kauneutta uhkaavat näppylät. Ehkäpä tällä suklaan syönnillä näillekin tulee käyttöä. Liuskalla hintaa noin 10 e.
Yhden nukutun yön jälkeen boksi tuntuu kivemmalta kuin aluksi. Meikkejä kaipaavalle tämä oli ehkä pienoinen pettymys. Minä voisin elää ilman kuivashampoota, mutta olen siinä suhteessa ilmeinen poikkeus. Ehkä tämänkertainen Glamorous-versio tekee minustakin riippuvaisen, etenkin jos en odottele kymmentä vuotta sen korkkaamista.
Laskujeni mukaan tuotteita oli 67,35 euron edestä. (Goodieboxin mukaan 74 €).