sunnuntai 26. elokuuta 2018

Nopean emännän kinkkupiirakka

Äkilliseen piirakanmielitekoon voi vastata vaikkapa tällä piirakalla. Piirakka on helppo, nopea, maistuva ja tuottaa varsin vähän tiskejä. Sopii hyvin vaikka mökillä tehtäväksi. Pohjan ainekset sekoitetaan keskenään ja samassa kulhossa voi tehdä myös täytteeseen tuleville kermaviilille ja mausteille saman tempun.
Piirakkaa on helppo muunnella sen mukaan, mitä kaapista sattuu löytymään. Olen laittanut täytteeksi mm. tonnikalaa ja broileria ja persikkaa. Seuraavaksi aion kokeilla kasvisversiota. Erilaisilla täytteillä ja mausteilla leikittelemällä saa piirakasta joka kerta uuden makuelämyksen. 


Kinkkupiirakka

Pohja:
2dl kermaviiliä
1 kananmuna
2,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa

Täyte vaikkapa näin:
250 g kinkkusuikaleita
1 suippopaprika suikaleina
40 g aurajuustoa murusina

2 dl kermaviiliä
2 kananmunaa
savupaprikaa, sinappia, mustapippuria, cayennea, suolaa

Pinnalle: 50 g juustoraastetta

Paista 200 asteessa kauniin väriseksi reilut puoli tuntia. Nauti hyvässä seurassa. Älä unohda punaviiniä.



torstai 23. elokuuta 2018

Jolie lux box elokuu

Heinäpainos Jolie lux boksista ilahdutti hienolla luonnonkosmetiikkasisällöllään jälleen!

Hellekesän jälkeen iho kaipaa hellimistä, vaikka tänä kesänä pyrin huolehtimaan ihonhoidosta paremmin kuin menneinä kesinä. Paljon, paljon aikaisemmin tähän puuhaan olisi pitänyt ryhtyä, mutta parempi myöhäänkin. Ehkä voin edes hieman hidastaa iän mukanaan tuomia ikäviä juttuja.
Luonnonkosmetiikasta olen löytänyt monia suosikkeja ja tämä lux box on mainio tapa päästä kokeilemaan ylellisiä ja melko hintaviakin tuotteita edullisesti. Boksi maksoi 53 euroa, mutta sisältö on 190 euron arvoinen. Näin ainakin ilmoitettiin. Näytteille lienee laskettu hieman arvoa myös.


Boksista löytyi tällä kertaa tällaiset tuotteet:

Iroisie Le Serum Precieux

Seerumi lupaa kosteuttaa tehokkaasti ja sopii myös herkälle iholle. Sisältää runsaasti antioksidantteja ja korjaa ihoa syvältä, heleyttää, kirkastaa ja pehmentää. Paljon, paljon lupauksia, jotka minulle kyllä passaavat. Vaikuttaa ylelliseltä tuotteelta. Odottamaan edellisen seerumin vajenemista. 58,90 euron hinta ei ole pikkuinen, kun sisältö on 15 ml.

Alima Pure Bronzer - Aurinkopuuteri Mauna Loa


Ohuen ohut mineraalipuuteri tuomaan lämmintä sävyä kasvoille kesän jälkeen. Kiva juttu, vaikka näyttää aika tummalta. 29,90 €

Patyka Remarkable Cleansing Oil 


Ylellinen, silkkinen ja tehokas puhdistusöljy Patykalta. Puhdistusöljy on 100 % luonnollinen sisältäen ihoa uudistavia ja ennenaikaisia ikääntymisen merkkejä sisältäviä kasviöljyjä. Lupaa irrottaa myös silmämeikin.
Puhdistusöljyt ovat minulle hieman vieraampia, joten tällä on hyvä alkaa harjoitella. Hinta 39,00 €


Absolution Le Soin Purifiant 

Syväpuhdistava ja kirkastava kasvonaamio, joka supistaa ihohuokosia, säätelee talintuotantoa ja rauhoittaa ihoa. Lupaa puhdistaa tehokkaasti, muttei kuitenkaan kuivata ihoa. Se on hyvä se. Naamiot ovat suosikkejani, joten tämäkin tuote oli mieleinen. 39,90 €



Neljän täysikokoisen tuotteen lisäksi laatikosta löytyi vielä neljä näytettä:

Pai Kukui & Jojoba Skin Brightening Exfoliator - kaasvokuorinta

Absolution La Creme Reparatrice - silmänympärysvoide

Patyka Antioxidant Smoothing Cream Thin Texture - kevyt antioksidanttivoide

Inari Midsummer Magic Sleeping Cream

Ja vielä matkakoossa

Ila Spa Body Oil for Vital Energy - vartaloöljy 

Eipä tähänkään boksiin voi olla muuta kuin todella tyytyväinen. Laadukkaita tuotteita ja mukavan monipuolisesti valittu niin, että ne käyvät monille. Vaikea edes valita itselle mieluisinta tuotetta, mutta ehkäpä tuo kuningatarseerumi kiinnostaa eniten tällaista seerumien rakastajaa.
Tekisi toki mieli avata jokainen puteli samantien, mutta nyt on maltettava hetkinen, että pari edellistä tyhjenee.

Enpä enempää mainostele, mutta täältähän näitä lux bokseja voi tilata. Seuraavan boksin ilmestymisestä ei ole tietoa, mutta veikkaisin, että joulun alla olisi talvisen boksi aika.

Jolie lux box elokuu 2018




keskiviikko 15. elokuuta 2018

Kasvihuonekuulumisia

Tämä kesä on ollut upea myös tällaisen amatööriviljelijän kannalta.
Satoa on tullut yli oman tarpeen ja jatkuva veden kantaminen järvestä on pitänyt kuntoa yllä.
Kasvihuoneessa tomaatit ovat kerrankin kerenneet kypsyä makeiksi maittaviksi ja jopa myöhään kasvamaan laitetut chilit ehtinevät valmistua tässä loppukesän mittaan. Lämpötila kasvihuoneessa nousi heinäkuussa välillä huimiin lukemiin, mutta onneksi siitä ei ole näyttänyt olevan pahemmin haittaa. Ensi kesänä omenapuut tarjoavat jo toivottavasti hieman suojaa kasvihuoneen asukkaille päivän paahteisimpina aikoina.
Kurkkua ja kesäkurpitsaa on tullut jo viikkoja ja satokausi sen kun jatkuu.





Kesäkurpitsareseptejä on tänä kesänä saanut plarailla jo useita. Kesäkurpitsalasagne on aina takuuvarma herkku ja mainiolta maistuivat myös kesäkurpitsa-halloumipihvit. Kuvaa valmiista pihveistä en ehtinyt edes ottaa, sillä ne kelpasivat kesävieraille kylmän yrttisen kastikkeen kanssa oikein hyvin - ja nopeasti.


sunnuntai 12. elokuuta 2018

Bette box elokuu 2018

Vielä kerran annoin Bette boxille mahdollisuuden, mutta valitettavasti ei olisi kannattanut. Olisi tosi kiva kehua ja suositella tällaista kotimaista kuukausittaista kosmetiikkaboksia ja innostua sen sisällöstä. Heinäkuun boksi ei ollut kovin kummoinen ja tämä elokuun boksi on vielä heikompi.

Tämänkertainen sisältö ei vastaa maksamaani hintaa, vaikka kuinka laskisin. Summaksi sain 11,29€ eli ei lähelläkään 18,90€. Vähän jopa huijattu olo. Peruutinkin tilaukseni, vaikka näköjään sen verran myöhään, että minulle tulee vielä syyskuun laatikko. Siis Bette boksille vielä yksi mahdollisuus yllättää!


Elokuun teemana oli paluu arkeen. Boksin melkoisen vaatimaton sisältö oli tällainen:


Love Beauty and Planet Volume & Bounty shampoo ja hoitoaine

Parasta boksissa oli tämä parivaljakko. Vegaanisertifioituja ja pullot ovat kierrätysmateriaalista, eivätkä sisällä silikoneja, väriaineita eikä parabeeneja. Valitettavasti näistä oli vain pienet matkakoot.



Dove Replenishing Ritual vartalovoide

Paketin täysikokoinen tuote oli jälleen vartalovoide. En ymmärrä. Lisäksi tämä kolmen euron voide on boksin "kallein" tuote... Ihan kiva tuoksu ja käyttöön tulee, mutta nitisen siltikin.


Iberon meikkisienet 

Näitä "arjen pelastajia" tällaiset ei-pitkäaikaistilaajat saivat neljä kappaletta. Pitkäaikaistilaajat hävisivät kyllä tässä kisassa, sillä he joutuivat ottamaan näitä kahdeksan :)
En ole koskaan näitä oppinut käyttämään, ainakaan meikkaushommissa. Ehkä johonkin askarteluun?


Hohde tehovoide ja puhdistusemulsio

Näitä mainostettiin kovasti etukäteen. Luonnonkosmetiikka on hieno juttu boksissa ja vieläpä kotimainen merkki, joka kiinnostaa kyllä kovastikin. Mutta se MUTTA: pikkuriikkiset putkilot ovat ilmaisnäytteitä.


Lanvinin tuoksunäyte

Minusta tuoksunäytteet ovat ihan ok ja niitä on mukava testailla. Tämä kukkaistuoksu tosin on niin voimakas, että täytyy tarkasti miettiä, millaiseen tilaisuuteen tällaista voisi suihkautella.



Tällaisin aatoksin tällä kertaa. Ei jatkoon.
Edit. Peruutukseni menikin ajoissa perille eli syyskuussa ei boksia enää tule.