maanantai 23. huhtikuuta 2018

Tulevan kesän työlista



Vanhoissa sanonnoissa se viisaus piilee, mietin ja tein työlistaa tulevalle kesälle. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty ja lisäksi olen aina tuntenut outoa viehtymystä listoja ja luetteloita kohtaan.

Jotkut asiat ne vaan pysyvät listalla kesästä toiseen, sillä joskus
a) (usein) tulee kiirellisempiä asioita, jotka kiilaavaat listalla kärkeen
b) on niin surkea keli, etteivät esimerkiksi kaikki remonttihommat onnistu
c) on niin ihana keli, ettei jaksa eikä viitsi käyttää kaunista päivää työperäisiin hommiin
d) lista on ollut alunperinkin ihan liian pitkä tai vaativa
e)  ei vaan oo motii
JA
f) eräs kapine pihassa, josta olen muutaman valitun sanan kirjoittanut esimerkiksi täällä. Siitä onkin tullut sejonkanimeäeimainitaedeslistoillamuttatänäkesänäselaitetaankuntoon. Huh. Järjetöntä.

Muu listaus onkin sitten lastenleikkiä tai ainakin näin kuvittelen huhtikuussa.

Maalausurakka
Tämä jäi viime kesän kurjien ja kosteiden kelien takia pahasti kesken. Maalattavaa on ainakin terassikaiteet ja sisällä mökin valkaisuprojekti jatkuu. Muutama huonekalu kaipaa myös tuoretta maalia, muun muassa rottinkisohva, joka on ulkokäytössä aina kun sää sallii. Viime kesänä ei kovin usein.

Ikkunat
Neroudessaan mökin ikkunat ovat toki isot ja hienot, mutta mikä lie insinööri on ollut asialla, kun kaksikerroksisia laseja ei saa auki. Tai saa, kun poistaa listat ja naulat. Mielenkiintoista nähdä, montako lasia saadaan ehjänä irti. Kuitenkin siis suunnitelmissa on irroitus, pesu ja maalaus.

Tiskipaikka ulos
Tätä on ideoitu (= olen ideoinut) jo monena kesänä, mutta tekemättä se vielä on. Ekokärpäsen puremana ja satojen astioiden omistajana olen tehnyt lupauksen käyttää koko kesän oikeita astioita, joten tälle tiskipaikalle olisi ensi kesänä käyttöä. Ehkä tästä pitäisi kertoa myös Miehelle.

Eikä mikään ole niin tärkeää kuin puutarhanhoito.


keskiviikko 18. huhtikuuta 2018

Virkatut vanulaput

Pienen virkkaustaon jälkeen aloin tuntea selkeitä vieroitusoireita, joten oli aivan pakko löytää joku kiva pieni virkattava juttu. Vanulappuni sattuivat loppumaan juuri samaan aikaan, joten tämä oli varmasti kohtalon sanelemaa.
Kotivinkin ohjeella aloitin, mutta se ei sopinut hermoilleni ollenkaan. Pallot vaativat liikaa keskittymistä ja lapuista tuli minun mielestäni liian paksuja. Päädyinkin sitten helpoista helpoimpaan malliin. Näiden virkkaaminen oli kivaa ja todella joutuisaa ja ennen kaikkea  Rahapajan toisen tuotantokauden jaksojen seuraaminen Netflixiltä onnistui samalla vaivatta.


Ohje menee osapuilleen näin: virkkaa viisi (tai kuusi) ketjusilmukkaa ja yhdistä ne renkaaksi. Virkkaa kaksi ketjusilmukkaa (eka pylväs) ja sen jälkeen pylväitä renkaaseen sopiva määrä eli kymmenkunta. Seuraavalla kierroksella virkkaa kaksi pylvästä jokaiseen aikaisempaan pylvääseen. Näitä kierroksia tarvitaan kaksi. Päättele langat ja se on siinä!


Lankana käytin Novitan lankaa, jossa on sekä bambua että puuvillaa. Väreiksi valitsin puhtaan valkoisen ja beessin.
Olen virkkaillut näitä jo kymmeniä, sillä tyttäretkin innostuivat heti asiasta ja olivat valmiita siirtymään kestovanulappuihin.



tiistai 17. huhtikuuta 2018

Matka kuumaan Kuubaan: osa 3 Jibacoa

Havannan vilskeen jälkeen oli aika pakata laukut ja vaihtaa hotellia. Pääsimme nauttimaan uudesta käytänteestä eli jokaikiseen matkalaukkuun kiinnitettiin vyöte ja vastalahjaksi saimme pienet tarralaput, joissa oli sama numero. Tähän saatiinkin sitten kulumaan hyvä tovi aikaa, sillä kiinnitys ei näyttänyt olevan ihan simppeliä. Perillä kukaan ei ensimmäisten laukkujen jälkeen enää ehtinyt verrata, oliko lappusen numero sama kuin laukussa.

Saavuimme siis Jibacoan rantalomakohteeseen, joka sijaitsee Havannan ja Varaderon välissä. Jibacoassa on vain kaksi hotellia upealla hiekkarannalla, joten paikkana se on todella rauhallinen.

Trooppista kuumuutta riitti myös täällä, mutta ilmankosteus oli siedettävää. Päivälämpötilat olivat +30 asteen hujakoilla, mutta helpotusta toi mereltä puhaltava pasaatituuli, joka oli ajoittain melko voimakaskin. Kampaukselle saattoi heittää hyvästit koko reissun ajaksi. Ikävöin pitkiä hiuksia, jotka olisi voinut kiskoa kireälle poninhännälle...
Sadetta koko matkan aikana saimme muutamana yönä ja yhtenä aamupäivänä noin viiden minuutin ajan.


Yön aikana rannalle kulkeutui aina muutamia portugalin sotalaivoja. 


Hotellin ympäristö tarjoaa mahdollisuudet myös patikointiin vaikkapa läheisille kukkuloille, joilta tämäkin kuva on otettu.
Lähellä rantaa on valtavat koralliriutta-alueet, joten snorklaamisesta innostuneille riittää tutkailtavaa.

Hotelli oli hyvin varustettu ja ruokaa ja juomaa oli saatavilla kellon ympäri.
Eikä unohtunut adapterikaan ollut ongelma, sillä kaapista löytyi tällainen:


Kaipa sitä pitäisi tämäkin taiteenlaji opetella...


Hotellialueen ulkopuolella oli mahdollisuus nähdä ihan muutakin kuin hiekkarantaa. Tien varsilla laiduntavat lehmät olivat kaikkialla tuttu näky.


Teimme pienen retken läheiseen pikkukaupunkiin nimeltä Santa Cruz del Norte. Iltapäivän kuumuudessa kaupunki oli melko hiljainen.




Amerikkalainen suklaaruhtinas Mr.Hershey omisti aikanaan valtavat sokeriruokopellot Kuubassa ja perusti sokeritehtaansa ympärille kokonaisen kaupungin. Entinen loisto on mennyt ja tehdas ruostuu vähitellen, mutta kaupungissa asutaan yhä.
Hersheyn  virkistysalue on käytössä edelleen:



Tätä puuta paikalliset kutsuvat turistipuuksi...

Viimeisiin päiviin Kuubassa mahtui rannalla kuljeskelua, auringonottoa, musiikkia, monia ruokahetkiä, vatsatauti (ihan kaikkia ruokia ei sittenkään kannata syödä), rentoumista, rentoutumista ja rentoutumista.

Maahan tulo sujui sujuvasti, mutta lähteminen olikin sitten vähän toista sorttia. Lentokentälle piti saapua tolkuttoman aikaisin ja pian ymmärsimme miksi. Jonotus alkoi jo ulkona ja jono eteni äärimmäisen hitaasti. Onneksi olimme tuhlanneet kaikki paikalliset rahamme, sillä niiden takaisinvaihtoon ihmiset joutuivat jonottamaan todella pitkään. Itse piti kuulemma ne rahatkin laskea. Koneemme oli saapunut ajallaan ja kaikki näytti olevan kunnossa, mutta koneeseen otto ei alkanut.  Lentokenttävirkalijat olivat pääasiassa viistoistavuotiaan näköisiä tyttösiä, joilla oli rikotut sukkahousut, minihame ja purkka suussa. Mitään tiedotusta ei ollut, joten sitten vain odoteltiin.
Koneeseen pääsimme noin puolitoista tuntia myöhässä. Seuraava viivytys tuli, kun paikalliset virkailijat kaipasivat yhtä matkalipun kantaa, joka oli jäänyt repäisemättä lipuntarkastuksessa.
Onneksi niitä löytyi koneessa olijoilta sitten kaksikin kappaletta.
Kapteenin mukaan lähtö viivästyi, koska lentokentällä ollaan vähän verkkaisia.

Kuvan lahjat saimme, kun kävimme rantakävelyllä. Valitettavasti niitä ei voinut ottaa Suomeen mukaan, mutta sen sijaan otimme mukaan paljon muistoja ja hauskoja hetkiä.

keskiviikko 11. huhtikuuta 2018

Bette Box huhtikuu 2018


Huhtikuun Bette Box on nyt avattu ja tutkittu. Tästä voi päätellä, että tilaukseni jatkuu, sittenkin. Paketti saapui minun mielestäni ihan ajallaan, vaikka osalla tilaajista tuntui olevan kärsivällisyys koetuksella. Viime kuun boksiin verrattuna tämän kuun boksi tuntui kovin pieneltä ja kevyeltä, mutta maaliskuun paketti taisi ollakin jokin poikkeus.


Aivan ensimmäinen vaikutelma oli hienoinen pettymys, mutta sitten kun maltoin taas tutkiskella tuotteita tarkemmin olinkin ihan tyytyväinen. Tämän kuun boksi helli pitkäaikaistilaajia ja tällainen satunnaistilaaja joutui tyytymään hieman vaatimattomampaan boksiin, mutta minusta on ihan okei, että vuosia tilanneita palkitaan. Mutta arvelen, että joku saattaa olla toistakin mieltä.

Teemana huhtikuussa on juhlahumua. Itse miellän vasta toukokuun juhlakuukaudeksi, mutta muistin juuri, että hääpäivämmehän on huhtikuussa, joten aina on syytä juhlaan.

Boksin tuotteet:

Talika Eye Therapy Patch silmänympärysnaamio
Kaikenlaista olen silmänympäryksiini jo kokeillutkin. Jotkin tuotteet ovat toimineet, mutta useimmat eivät. Näiden vaikutusta täytyy kokeilla ihan lähiaikoina. Naamioiden paras puoli on se, että lappuset eivät olekaan kertakäyttöisiä kuten yleensä, vaan näitä voi käyttää useamman kerran.

Himalaya Herbals Nourishing Skin Cream kosteusvoide
Edullinen, mutta ihan mielenkiintoinen voide, joka käy koko vartalolle ja kasvoillekin. Itse olen kuitenkin sitä mieltä, että kroppa on kroppa ja naama on naama ja niitä hoidetaan eri tavalla. Kokeilen tätä tänään saunan jälkeen, mutta vain vartalolle.

Ibero luomiväriaplikaattorit
Käytän mieluummin siveltimiä luomivärin kanssa, mutta matkapussukkaan nämä on kätevämpiä ottaa mukaan.

GOT2B Volumaniac tyvikohotussuihke
Tämä on kohdennettu ei-pitkähiuksisille. Suihke lupaa kohottaa hiusten tyveä jopa 200%. Jaahas, uskaltaako tätä edes kokeilla? Edellinen tyvisuihkeeni onkin melkein lopussa, joten toivotan tämän tervetulleeksi.

Lumene Nordic Chic CC Color Correcting  peitekynä
Omassa boksissani oli kolmesta vaihtoehdosta persikka, jolla yritetään häivyttää tummia silmäalusia. Näitten kanssa en ole yhtään sinut, eikä minulla ole kovin tummat silmänalusetkaan, ainakaan tällä hetkellä. Ehkä annan tämän tyttärelleni, jonka yöunet taaperon kanssa ovat rajalliset.

Olipa unohtua! Oscar de la Rentan keväinen tuoksunäyte. Kiva lisä boksiin.

Kokonaisuudessaan ihan kelpo paketti, joka sisälsi useita sellaisia tuotteita/merkkejä, joita en muuten tulisi ostaneeksi ja itselle tarpeettomathan voi aina antaa eteenpäin.



sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Kesäkurpitsasta tällä kertaa

Keskinkertaisen kesämökkiviljelijän kannalta kesäkurpitsa on oiva kasvatettava. Itää hyvin, kasvaa nopeasti ja tuottaa kelvollisen sadon. Viime kesänä tosin kylmä ja sade hieman heikensivät saldoa. Tulevaksi kesäksi onkin tilattu lämpöä ja auringonpaistetta.

Kesäkurpitsa on näppärä kasvis, kun se ei maistu juuri miltään. Sitä onkin helppo laittaa melkein ruokaan kuin ruokaan ja samalla lisätä päivittäistä kasvisannosta. Kesällä pilkon kesäkurpitsaa salaattiin, lisään keittoihin ja patoihin ja grilliinkin se sopii.

Täytettynä kesäkurpitsa maistuu näin talvisaikaankin. Tai kalenterista katsottuna kevätaikaan.
Täytteeksi voi laittaa melkein mitä vaan kaapista löytyy. Riittävästi mausteita ja juustoa ja se on siinä!



Tällä kertaa täytin kesäkurpitsat broilerilla. Tein kahdelle. Täytettä jäi hieman leivän päällekin  laitettavaksi. Epäilen, että mies kävi napsaimessa sitä suuhun ihan sellaisenaankin. Mokoma.

Täytetyt kesäkurpitsat 

1 iso kesäkurpitsa 
2 kevätsipulia renkaina
1 iso valkosipulinkynsi pilkottuna
300 g broilerin filesuikaleita
1 pienehkö suippopaprika suikaleina
kourallinen kirsikkatomaatteja kuutioina
50 g fetaa murustettuna

reippaasti mausteita: currya, paprikaa, chiliä, suolaa, mustapippuria

pinnalle: juustoraastetta


Halkaise kesäkurpitsa, kaavi sisältö lusikalla. (Älä heitä pois). Laita halkaistut kesäkurpitsat uunivuokaan ja 225 asteiseen uunin esikypsymään noin 10 minuutiksi.
Tee sillä aikaa  täyte. Kuullota sipulit kevyesti. Lisää broileri. Ruskista kevyesti. Heitä joukkoon kasvikset, myös kesäkurpitsamössö. Purista siitä liika neste pois ennen lisäämistä. Kypsentele hetken aikaa. Mausta hyvin ja lisää lopuksi fetaa murusteltuna.
Lusikoi täyte kesäkurpitsaveneisiin ja ripottele pinnalle juustoraastetta. Paista 225 asteessa  15 - 20 minuuttia.


lauantai 7. huhtikuuta 2018

Matka kuumaan Kuubaan: osa 2 Viñales



Matkasimme Kuuban länsiosaan kohti karstivuoria ja Viñalesin laaksoa. Ei kuitenkaan härillä tai hevosilla vaan ihan bussilla. Hevosia matkan aikana näkyi tosin enemmän kuin busseja.




Viñales on UNESCO:n luonnonperintökohde, jonka vuorten siimeksessä on paljon tippukiviluolastoja. Musiikin saattamana rohkenimme yhden sisälle. Luolassa oli mukavan viileää, sillä päivä oli todella kuuma. Kestin niskaan tippuvat vesipisarat urhoollisesti samoin kuin pari melkoisen ahdasta kohtaa.


Luolassa sai mielikuvitus lentää
Loppumatka taittui veneellä
La Rosa - mainio lounaspaikka

Tutustuimme myös tupakkaviljelmiin. Maa näytti kovin kuivalta, mutta hyvin siinä tupakka kasvoi. Tilalla kasvatettiin myös kahvia ja yllätys, yllätys valmistettiin rommia...
Saimme pikakurssin tupakan viljelyyn ja sikareiden valmistukseen. Monella mitalilla palkittua rommia maistettiin hunajan kera. 


Sikari valmistuu käsityönä
Joillekin ei vain piirustuspaperi riitä...

Tupakkitauko :)

torstai 5. huhtikuuta 2018

Blinisti

Meinasi tulla kiire, että ehti pitää blini-illan ennen kuin kevät tulee. Loistavaan muistiini luottaen kuvittelin löytäväni netistä helposti ja nopeasti juuri sen reseptin, jolla viimeksi tein suussasulavat blinit. Olisi kannattanut laittaa linkki talteen... Useamman reseptin tutkailun jälkeen päädyin tekemään blinit tällä ohjeella. Ohjeen mukaan blinejä tulee 10-12, mutta suurensin ohjetta jonkin verran nälkäisen ruokajoukkoni tuntien.

Tänä vuonna tarjolla oli perinteisesti kirjolohen ja siian mätiä, smetanaa, punasipulia ja suolakurkkua. Lisäksi poimin kaupan hyllystä metsäsienisalaattia ja jäämeren salaattia.


Kahden pannun paistotaktiikalla (kirkastetussa voissa, luonnollisesti) pöytään saatiin sekä isompia blinejä että pikkulettusia.



Hyvää oli. Huokaus.  Muutama blini jäi vielä jäljellekin. Myös taapero sanoi: Nam.



maanantai 2. huhtikuuta 2018

Pääsiäisen aikaan

Pääsiäinen kului pääasiassa mökillä, vaikka yöpakkaset olivat melkoisen kovia. Päivällä lämpeni jo reilusti plussan puolelle ja toivoin hartaasti, että lumi jo sulaisi. Valitettavasti lähes metrisessä hangessa ei juuri sulamista havainnut.
Järven jäällä hiihtäminen ei ole tänä talvena onnistunut ollenkaan omituisen jäätilanteen takia. Jäällä on lunta ja vettä kerroksittain, eikä ladun teko onnistu.
Onneksi kauniista päivistä voi nauttia muutenkin, vaikka kulkemalla kamera kaulassa ja mittailemalla jääpuikkoja. Olin liikkeellä "uuden"(= vuosi sitten ostetun) objektiivini kanssa, johon en juurikaan ole ehtinyt (= saanut aikaiseksi) tutustua. Eipä ollut ihan helppoa, mutta harjoittelu jatkukoon.






Varsinaisen pääsiäisaterian söimme vasta kotosalla: salaattia keväisissä väreissä, lammasta ja valkosipuliparsakaalia sekä juustokakkuja purkissa. Pääruokaa en ehtinyt kuvaamaan, mutta se ei haittaa, sillä maku meni ulkonäön edelle. Kerrankos sitä niin pääsee käymään...


Keväistä salaattia

Juustokakut purkissa

Hyvää pääsiäistä!