Matka kuumaan Kuubaan: osa 3 Jibacoa

Havannan vilskeen jälkeen oli aika pakata laukut ja vaihtaa hotellia. Pääsimme nauttimaan uudesta käytänteestä eli jokaikiseen matkalaukkuun kiinnitettiin vyöte ja vastalahjaksi saimme pienet tarralaput, joissa oli sama numero. Tähän saatiinkin sitten kulumaan hyvä tovi aikaa, sillä kiinnitys ei näyttänyt olevan ihan simppeliä. Perillä kukaan ei ensimmäisten laukkujen jälkeen enää ehtinyt verrata, oliko lappusen numero sama kuin laukussa.

Saavuimme siis Jibacoan rantalomakohteeseen, joka sijaitsee Havannan ja Varaderon välissä. Jibacoassa on vain kaksi hotellia upealla hiekkarannalla, joten paikkana se on todella rauhallinen.

Trooppista kuumuutta riitti myös täällä, mutta ilmankosteus oli siedettävää. Päivälämpötilat olivat +30 asteen hujakoilla, mutta helpotusta toi mereltä puhaltava pasaatituuli, joka oli ajoittain melko voimakaskin. Kampaukselle saattoi heittää hyvästit koko reissun ajaksi. Ikävöin pitkiä hiuksia, jotka olisi voinut kiskoa kireälle poninhännälle...
Sadetta koko matkan aikana saimme muutamana yönä ja yhtenä aamupäivänä noin viiden minuutin ajan.

Yön aikana rannalle kulkeutui aina muutamia portugalin sotalaivoja. 

Hotellin ympäristö tarjoaa mahdollisuudet myös patikointiin vaikkapa läheisille kukkuloille, joilta tämäkin kuva on otettu.

Lähellä rantaa on valtavat koralliriutta-alueet, joten snorklaamisesta innostuneille riittää tutkailtavaa.

Hotelli oli hyvin varustettu ja ruokaa ja juomaa oli saatavilla kellon ympäri.
Eikä unohtunut adapterikaan ollut ongelma, sillä kaapista löytyi tällainen:

Kaipa sitä pitäisi tämäkin taiteenlaji opetella...


Hotellialueen ulkopuolella oli mahdollisuus nähdä ihan muutakin kuin hiekkarantaa. Tien varsilla laiduntavat lehmät olivat kaikkialla tuttu näky.

Teimme pienen retken läheiseen pikkukaupunkiin nimeltä Santa Cruz del Norte. Iltapäivän kuumuudessa kaupunki oli melko hiljainen.

Amerikkalainen suklaaruhtinas Mr.Hershey omisti aikanaan valtavat sokeriruokopellot Kuubassa ja perusti sokeritehtaansa ympärille kokonaisen kaupungin. Entinen loisto on mennyt ja tehdas ruostuu vähitellen, mutta kaupungissa asutaan yhä.

Hersheyn  virkistysalue on käytössä edelleen:

Tätä puuta paikalliset kutsuvat turistipuuksi...

Viimeisiin päiviin Kuubassa mahtui rannalla kuljeskelua, auringonottoa, musiikkia, monia ruokahetkiä, vatsatauti (ihan kaikkia ruokia ei sittenkään kannata syödä), rentoumista, rentoutumista ja rentoutumista.

Maahan tulo sujui sujuvasti, mutta lähteminen olikin sitten vähän toista sorttia. Lentokentälle piti saapua tolkuttoman aikaisin ja pian ymmärsimme miksi. Jonotus alkoi jo ulkona ja jono eteni äärimmäisen hitaasti. Onneksi olimme tuhlanneet kaikki paikalliset rahamme, sillä niiden takaisinvaihtoon ihmiset joutuivat jonottamaan todella pitkään. Itse piti kuulemma ne rahatkin laskea. Koneemme oli saapunut ajallaan ja kaikki näytti olevan kunnossa, mutta koneeseen otto ei alkanut.  Lentokenttävirkalijat olivat pääasiassa viistoistavuotiaan näköisiä tyttösiä, joilla oli rikotut sukkahousut, minihame ja purkka suussa. Mitään tiedotusta ei ollut, joten sitten vain odoteltiin.

Koneeseen pääsimme noin puolitoista tuntia myöhässä. Seuraava viivytys tuli, kun paikalliset virkailijat kaipasivat yhtä matkalipun kantaa, joka oli jäänyt repäisemättä lipuntarkastuksessa.

Onneksi niitä löytyi koneessa olijoilta sitten kaksikin kappaletta.

Kapteenin mukaan lähtö viivästyi, koska lentokentällä ollaan vähän verkkaisia.

Kuvan lahjat saimme, kun kävimme rantakävelyllä. Valitettavasti niitä ei voinut ottaa Suomeen mukaan, mutta sen sijaan otimme mukaan paljon muistoja ja hauskoja hetkiä.