lauantai 29. joulukuuta 2018

Virkatut vaatteet nukelle

Virkatut syömiset valmistuivat ajoissa joulupakettiin ja niillä on jo monet kauppaleikit leikitty. Jäätelöt ja leivokset tuntuivat viehättävän kaikkein eniten pientä leikkijää, mutta kyllä parsakaalikin päätyi välillä ostoskassiin. Tasahinnoittelulla selvittiin, sillä kaikki maksoi aina viisi euroa. Joulukiireiden väistyttyä virkkaussormia alkoi jälleen syyhyttää ja lumisen kelin innoittamana nukke sai ylleen lämpimät talvivaatteet Nalle-langasta, tällä kertaa sinisävyiset.
Settiin kuuluu housut, takki, lapaset ja myssy, jonka tupsussa on myös heijastavaa lankaa. Myssyssä käytin hittipipon ohjetta, muut vaatteet tein kuvista ideoita etsien ja välillä nukelle sovittamalla.

Vaatesetin valmistuttua totesin luonnollisestikin, että jotain aika keskeistä puuttuu. Nukkeparallahan on paljaat varpaat. Oikeasti haluaisin tehdä sille luistimet, mutten vielä ole keksinyt, miten se parhaiten onnistuisi. Yhdet saappaat jo aloitinkin, mutta niistä ei tullut sellaiset kuin halusin. Välityönä virkkasin nukelle vielä pienen selkärepun ja annan luistinajatuksen vielä kehkeytyä mielessäni. Helpointa olisi tietenkin löytää sellaiset valmiina. Täytyypä tutkailla asiaa = googlettaa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti