torstai 18. lokakuuta 2018

Havaintoja Dublinista

Lyhyehkö vierailu Dublinissa oli monessakin mielessä mielenkiintoinen. Haikeuden matkaan toi tyttären perheen muutto uuteen kotimaahan ja ajatus yli 2000 kilometrin etäisyydestä tuntui riipaisevalta. Ja tuntuu entistä enemmän nyt, kun kirjoitan tätä mökkisohvalla Suomessa.
Mitä havaintoja tein?

  • Sää oli yllättävän samanlainen kuin Suomessa. Vaikka saavuimme hyvin sateisena iltana, seuraavat päivät olivat aurinkoisia ja kohtuullisen lämpimiäkin. Paikallisilla näkyi katukuvassa shortseja, mutta itse pidin takkia tiukasti kiinni. Haloo, lokakuu!
  • Ihmiset olivat kovin ystävällisiä ja avuliaita. 
  • Vasemmanpuoleinen liikenne on ihan väärin ja kummallista. Risteyksissä päätä piti käännellä useampaan kertaan, mutta siltikään ei voinut olla ihan varma kummasta suunnasta autot tulevat. Puhumattakaan autoista, joita lapset ajoivat. Katuun maalatut "Look right", "Look left" - tekstit helpottivat kadun ylityksiä hieman. Opimme myös nopeasti huonoille tavoille eli kävelemään päin punaisia. Niin tekivät kaikki. 
  • Arkkitehtuuri oli mielenkiintoista (outoa). Kauniit ja rumat rakennukset kököttivät toisistaan piittaamatta kylki kyljessä.  
  • Ravintolaruoka oli varsin kallista, mutta olut ei. Kaupoissa ruoka oli Suomen hintoihin verrattuna edullista. Ihania juustoja sai parilla eurolla.
  • Julkinen liikenne vaikutti toimivalta. Näppärä puhelimeen ladattava sovellus oli kätevä aikataulujen ja reittien suunnittelussa. Matkat taitoimme pääasiassa Dart-kaupunkijunalla. Emmekä nostaneet jalkoja penkille, sillä se oli kovasti kielletty.
  • Pubeissa oli paljon miehiä ja telkkareita, joista kaikista tuli jalkapalloa.
  • Matkamuistoja riitti. Enpä ole missään nähnyt yhtä paljon turisteille suunnattuja tavaroita. Kokonaisia isoja kauppoja täynnä (vihreitä) tekstiilejä, astioita, koriste-esineitä, herkkuja. Me ostimme kuitenkin vain sen perinteisen magneetin jääkaapin oveen.
  • Asunnoista on havaintoja vain yhdestä, mutta oletettavasti samoja juttuja on muissakin. Kuten pesukone keittiössä. Eikä juuri kaappitilaa.
  • Kierrätys oli aika lailla vielä vaiheessa. Itselle aina kova paikka, kun on tottunut lajittelemaan ihan kaiken.
  • Hyvien palkkojen vastapainoksi vuokrat ovat huikeita. Helsingin vuokrat eivät pärjää näille alkuunkaan. Myynnissä näytti olevan taloja, joiden hinnoissa oli niin monta nollaa, että hirvitti. Tosin ne näyttivät kyllä enemmänkin kartanoilta. 
  • Dublinin lentokenttä on vilkas. Kaikki sujui kohtuullisessa ajassa ihmispaljoudesta huolimatta. Finnairin lennot lähtevät perimmäisestä nurkasta ja saapuvat Suomessa jonnekin lentokentän takapihalle, jonka jälkeen saa nauttia vielä bussikyydistäkin. Mutta ei hätää, terminaalissa ei tarvitse kävellä kuin kolmisen kilometriä. Kiitos myös jälleen kerran hienosti jaetuista istumapaikoista. Kukapa sitä nyt oman miehensä vieressä haluaisikaan istua. Tai edes samalla rivillä.





Kuvat: Honor 10

torstai 11. lokakuuta 2018

Bette box lokakuu 2018

Lokakuun Bette box vaikutti kovin kevyeltä ja laatikko pieneltä. Ei ehkä shampoota tai suihkugeeliä tällä kertaa...? Jotain uudistusta oli edelleen luvattu, enkä oikein muuta keksi kuin, että silkkipaperi oli vaihtunut vaaleanpunaiseksi ja silppu oli pahvilaatikon väristä ja tukevampaa.
Kortti oli nytkin kaunis ja sanoma varsin voimaannuttava näin lomaa odottavan, hieman väsyneen mielestä ainakin:

 "You do enough.
You have enough.
You are enough.
Relax."

Tällä kertaa tuotteiden nimet oli lihavoitu, joten nyt tekstistä oli helpompi poimia tuotteet. Tälläkin kertaa kortissa oli kirje. Ihan kiva idea.


Ensimmäisenä laatikosta pomppasi silmiin eräs sininen juttu, mutta jätetäänpä se tuonne viimeiseksi.

Ilahduttavinta boksissa oli Lumenen uuden Ajaton-sarjan seerumi, joka yhdistää seerumin tehon ja kosteusvoiteen pehmeyden. Kaunis pakkaus ja ylellisen tuntuinen tuote. Hintaa tällä seerumilla on täysikokoisena n. 50€. 

Kasvoille löytyi boksista toinenkin tuote eli Herbinan hoitava kasvovoide. Herbinan tuotteilla on uudet raikkaat pakkaukset, jotka näyttävät kivoilta. Kasvovoiteita minulla on jonossa jo muutama, mutta tätä voi käyttää myös naamiona, joten siihen käyttöön tätä voisin kokeilla.
Meikkitoiveisiin vastattiin Manna Kadarin huulikiillolla. Värini on oikein reippaan punainen ja mieleinen, mutta Kiinassa valmistettuun kosmetiikkaan suhtaudun hieman varauksella. Hintaa LipLocked Priming Lip Wandilla on kuitenkin yllättävänkin paljon. 24 USD.

Taiga Daily Protection suojaava käsivoide on venäläistä luonnonkosmetiikkaa. Natura Siberica -sarja on minulle tuttu, sillä ostin muutaman tuotteen Tallinnan reissulla. Ihan ok sarja, mutta ei vakuuttanut minua mitenkään erityisesti. Käsivoide kuitenkin on näppärän kokoinen laukkuun sujautettavaksi ja kohta alkaa aika, jolloin sitä kuluu päivittäin. Ja paljon.

Näiden lisäksi laatikosta löytyi vielä tamponeja. Tässä pieni ikäkohdistus ei olisi ollut pahitteeksi, enkä yhtään olisi ollut pahoillani, jos tämä olisi laatikostani puuttunut. No, eivät nämä roskiin päädy, vaan eiköhän näille ottaja löydy. Tamponiyllätyksen lisäksi tuli vielä muutama näyte ja Flower by Kenzo - tuoksu.

Lokakuun boksi on hyvä ja hintansa arvoinen. Tällä kertaa kaikki saivat lähes samanlaisen boksin eli eroa oli vain Herbinan voiteissa ja huulikiillon väreissä. Tätä on toivottu ja hienoa, että tilaajia kuunneltiin.