lauantai 27. kesäkuuta 2015

Yks per päivä

Lomallaan sitä ihminen tarttuu kaikenlaiseen puuhasteluun välttääkseen niitä tärkeämpiä ja ikävämpiä. Ikkunat kaipaisivat kipeästi pesua, mutta onneksi sadekuuro yllättää aina juuri silloin, kun olen aikeissa hakea pesuvälineitä. Hämähäkinverkkoja käyn sentään huiskimassa silloin tällöin pois. Sekin on niin maailman toiseksi turhinta hommaa. Ennen kuin olen yhden ikkunan huiskinut, niin jo on uusi verkko työn alla.
Sateiset päivät saivat tarttumaan myös virkkuukoukkuun ja isoäidin neliöiden rauhoittava muoto sopii myös kesäpäiviin, ainakin niihin sateisiin. Väriajatuksena oli alkukesän lemmikit, mutta jotenkin tämä väritys tuo nyt kuitenkin vauvanpeiton mieleen. Ehkä liitän palaset yhteen jollain räväkällä värillä esimerkiksi mustalla tai violetilla. Katsotaan nyt, sillä tällä "yks per päivä" -vauhdilla liittäminen on edessä vasta joulukuussa.


torstai 25. kesäkuuta 2015

Sadetta mä kuuntelen

Tässä kuussa on saanut paljon liikuntaa jo siitä, kun roudaa terassin pöydälle liinan ja tuoleihin tyynyt. Kymmenen minuutin kuluttuahan ne  on haettava pois vesisateen tieltä. Mistä tämä kaikki vesi oikein tulee?

Mutta hyviäkin puolia kosteassa kesässä on. Voi, tätä vihreyden määrää! (Voi, tätä rikkaruohojen määrää!) Kasvimaalle ei ole tarvinnut juurikaan vettä kantaa ja kasvilaatikoissa vihertää jo mukavasti. 

Sadekuurojen välissä on toki aurinkokin paistanut ja kesäiset kukkakuvat sen todistavat (ne kukat, jotka eivät ole hukkuneet)




 Sadepäiviksihän löytyy helposti tekemistä. Aina voi lukea, virkata tai TADAA! - kierrätysaskarrella:





Tyypillinen iltataivas. Illan rusko on ollut aamun pasko. Kyllä sananlaskut tietää.

keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Kannattiko luvata?

Kuukausi vierähtänyt kesän vietossa. Villasukat ja fleecet ovat tulleet entistä rakkaammaaksi. Myös äkkilähtösivustoihin olen solminut lähes päivittäisen suhteen. 
Kuukauden verran on kulunut myös lupauksien täyteisestä postauksestani. Siispä on aika katsoa, miten sujuu...

1. mattojen pesu: 2 pestyä edelleen märkää mattoa, joiden pesun aikana kaksi raekuuroa. 

2. perennapenkit: kaksi puolittain ylöskaivettua penkkiä. Ei voi uudistamiseksi kutsua. Katsotaan, mitä sieltä nousee. Jos nousee.

3. Laatikkoviljely: kaksi puista laatikkoa ja kaksi muovista olleet tämän kesän pelastus. Missäpä muualla pikkuiset taimiruiset olisivat pärjänneetkään? Eikä kitkemistä! 

4. Omenahillo: haaveissa kyllä. Kaksi Pirja-puuta istutettu. Tämän jälkeen tietenkin on hyvä lukea se kyljessä oleva lappunen, jossa pienellä painetussa tekstissä mainitaan, että pitäisi sitten olla toistakin lajia. Jaaha. Naapurissa on. Riittääks se?

5. Ahkera bloggaaja: hahahahahahhaahhahahha....Syytän kyllä teleoperaattoriani myös. Yhteys on heikko. Tämänkin kirjoittaminen kasvattaa kärsivällisyyttäni äärimmilleen!

6. Kesästä nauttiminen: vilukissalle tämä ei ole ollut helppoa. Auringossa dekkarin lukeminen drinksu kädessä? No, laiskat aamut ja makoisat mökkisaunat. Niitä en unohda ja niistä nautin.

7. Asuntovaunuprojekti: ei ole edistynyt lainkaan. Siellä se vieläkin pressun alla odottelee. Olen pari kertaa käynyt kurkkimassa. Hyvin se siellä voi.

8. Pudotettuja kiloja: +1