Huhtikuun Bette Box on nyt avattu ja tutkittu. Tästä voi
päätellä, että tilaukseni jatkuu, sittenkin. Paketti saapui minun mielestäni
ihan ajallaan, vaikka osalla tilaajista tuntui olevan kärsivällisyys
koetuksella. Viime kuun boksiin verrattuna tämän kuun boksi tuntui kovin
pieneltä ja kevyeltä, mutta maaliskuun paketti taisi ollakin jokin poikkeus.
Aivan ensimmäinen vaikutelma oli hienoinen pettymys, mutta
sitten kun maltoin taas tutkiskella tuotteita tarkemmin olinkin ihan
tyytyväinen. Tämän kuun boksi helli pitkäaikaistilaajia ja tällainen
satunnaistilaaja joutui tyytymään hieman vaatimattomampaan boksiin, mutta
minusta on ihan okei, että vuosia tilanneita palkitaan. Mutta arvelen, että
joku saattaa olla toistakin mieltä.
Teemana huhtikuussa on juhlahumua. Itse miellän vasta
toukokuun juhlakuukaudeksi, mutta muistin juuri, että hääpäivämmehän on huhtikuussa,
joten aina on syytä juhlaan.
Boksin tuotteet:
Talika Eye Therapy Patch silmänympärysnaamio
Kaikenlaista olen silmänympäryksiini jo kokeillutkin. Jotkin
tuotteet ovat toimineet, mutta useimmat eivät. Näiden vaikutusta täytyy
kokeilla ihan lähiaikoina. Naamioiden paras puoli on se, että lappuset eivät
olekaan kertakäyttöisiä kuten yleensä, vaan näitä voi käyttää useamman kerran.
Himalaya Herbals Nourishing Skin Cream kosteusvoide
Edullinen, mutta ihan mielenkiintoinen voide, joka käy koko
vartalolle ja kasvoillekin. Itse olen kuitenkin sitä mieltä, että kroppa on
kroppa ja naama on naama ja niitä hoidetaan eri tavalla. Kokeilen tätä tänään
saunan jälkeen, mutta vain vartalolle.
Ibero luomiväriaplikaattorit
Käytän mieluummin siveltimiä luomivärin kanssa, mutta
matkapussukkaan nämä on kätevämpiä ottaa mukaan.
GOT2B Volumaniac tyvikohotussuihke
Tämä on kohdennettu ei-pitkähiuksisille. Suihke lupaa kohottaa
hiusten tyveä jopa 200%. Jaahas, uskaltaako tätä edes kokeilla? Edellinen
tyvisuihkeeni onkin melkein lopussa, joten toivotan tämän tervetulleeksi.
Lumene Nordic Chic CC Color Correcting peitekynä
Omassa boksissani oli kolmesta vaihtoehdosta persikka, jolla
yritetään häivyttää tummia silmäalusia. Näitten kanssa en ole yhtään sinut,
eikä minulla ole kovin tummat silmänalusetkaan, ainakaan tällä hetkellä. Ehkä annan tämän tyttärelleni,
jonka yöunet taaperon kanssa ovat rajalliset.
Olipa unohtua! Oscar de la Rentan keväinen tuoksunäyte. Kiva lisä boksiin.
Moikka. :) Ellei peitekynä ole tarpeellinen tyttärellesikään, kiinnostaako vaihto violettiin, jonka sain omasta boksista ? Se on avaamaton. Violetti kirkastaa sameaa ihoa.
VastaaPoistaHei, vaihtaminenhan olisi ollut mainio idea! Harmi, että ehdin jo luvata kynän tyttärelleni.
VastaaPoista