sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Kesäkurpitsasta tällä kertaa

Keskinkertaisen kesämökkiviljelijän kannalta kesäkurpitsa on oiva kasvatettava. Itää hyvin, kasvaa nopeasti ja tuottaa kelvollisen sadon. Viime kesänä tosin kylmä ja sade hieman heikensivät saldoa. Tulevaksi kesäksi onkin tilattu lämpöä ja auringonpaistetta.

Kesäkurpitsa on näppärä kasvis, kun se ei maistu juuri miltään. Sitä onkin helppo laittaa melkein ruokaan kuin ruokaan ja samalla lisätä päivittäistä kasvisannosta. Kesällä pilkon kesäkurpitsaa salaattiin, lisään keittoihin ja patoihin ja grilliinkin se sopii.

Täytettynä kesäkurpitsa maistuu näin talvisaikaankin. Tai kalenterista katsottuna kevätaikaan.
Täytteeksi voi laittaa melkein mitä vaan kaapista löytyy. Riittävästi mausteita ja juustoa ja se on siinä!



Tällä kertaa täytin kesäkurpitsat broilerilla. Tein kahdelle. Täytettä jäi hieman leivän päällekin  laitettavaksi. Epäilen, että mies kävi napsaimessa sitä suuhun ihan sellaisenaankin. Mokoma.

Täytetyt kesäkurpitsat 

1 iso kesäkurpitsa 
2 kevätsipulia renkaina
1 iso valkosipulinkynsi pilkottuna
300 g broilerin filesuikaleita
1 pienehkö suippopaprika suikaleina
kourallinen kirsikkatomaatteja kuutioina
50 g fetaa murustettuna

reippaasti mausteita: currya, paprikaa, chiliä, suolaa, mustapippuria

pinnalle: juustoraastetta


Halkaise kesäkurpitsa, kaavi sisältö lusikalla. (Älä heitä pois). Laita halkaistut kesäkurpitsat uunivuokaan ja 225 asteiseen uunin esikypsymään noin 10 minuutiksi.
Tee sillä aikaa  täyte. Kuullota sipulit kevyesti. Lisää broileri. Ruskista kevyesti. Heitä joukkoon kasvikset, myös kesäkurpitsamössö. Purista siitä liika neste pois ennen lisäämistä. Kypsentele hetken aikaa. Mausta hyvin ja lisää lopuksi fetaa murusteltuna.
Lusikoi täyte kesäkurpitsaveneisiin ja ripottele pinnalle juustoraastetta. Paista 225 asteessa  15 - 20 minuuttia.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti