lauantai 26. huhtikuuta 2014

Perssonin kiusaus

Työhommia siivittää kunnon mökkipöperöt. Kun ei kerran ole aikaa keittiössä ikuisuuksia ihmetellä, niin ruoan pitää olla simppeliä, mutta maistuvaa. Uuniruuat valmistuvat melkein kuin itsestään.
Tein version janssonin kiusauksesta. Olkoon sitten nimeltään vaikkapa:

 Perssonin kiusaus

1 kg perunasipulisekoitusta
1 rasia janssonin fileitä + liemi
kirsikkatomaatteja (puolikkaina)
suolaa
mustapippuria 
2 valkosipulinkynttä
3-4 dl ruokakermaa
juustoraastetta (mustaleimaa, nam)

Vuoan pohjalle noin puolet perunasipulisekoituksesta, pari kynttä valkosipulia, mausteita. Sekoitellaan. Siihen päälle sillit liemineen, kirsikkatomaatteja ja loput perunat. Kermaa kehiin. Pinnalle juustoraastetta.
(Sekoittelin vielä hieman)
Viskataan uuniin noin tunniksi ja mennään sillä aikaa puutarhahommiin tai vaikkapa purkamaan asuntovaunun sisuksia.
 Nautitaan hyvässä seurassa punaviinin kera.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti