perjantai 23. helmikuuta 2018

Vieläkin virkkaan

Kolmas satsi nukenvaatteita valmiina ja nyt taitaa vimma hieman hellittää. Takin tein ohjeesta ja siihenpä sainkin sitten aikaa kulumaan useamman tunnin. Kuusikulmiossani oli jostain syystä sitkeästi viisi kulmaa, vaikka kuinka aloituksessa laskin huolellisesti. Purkamallahan siitä selviää, vaikka toisella kerralla jo vähän rassasikin. Ohje on Strömsöstä: kahdesta kuusikulmiosta virkattu takki ja lopulta kaikki sujui niin  kuin pitikin. Kahdesta kuusikulmiosta voikin tehdä melkein taikatempun:

Tarvitaan kaksi kuusikulmiota

Virkattu takki ja baskeri
Takin kanssa tarvitaan tietenkin tyyliin sopiva päähine! Baskerin koristeeksi virkkasin pienen kukan.



Illan mittaan asukokonaisuus täydentyi vielä otsapannalla, pienellä olkalaukulla ja tossuilla.



25.2.

Pakkaset jatkuvat, joten keltaoranssiin vaatesettiin oli tehtävä vielä housut. Virkkaamisen sijaan tein ne kutomalla (joku neuloo, minä kudon). Aloitin vyötäröltä resorilla, lisäilin peppupuolella hieman silmukoita ja lahkeet kudoin erikseen. Lahkeensuihin tein helmineuletta. Lopuksi tarvitsi vain ommella haarasauma. Nopeaa ja helppoa. 




Kohta on aika viedä nukke ja vaatteet tyttären tyttärelle. Tämä on kovin innokas vaatteiden sovittelija, joten nuken pukeminen saattaa olla mieleistä puuhaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti