Sain oman boksini hieman myöhemmin kuin muut (kenties lumimyräkkä hidasti postin kulkua?) ja moni on sen sisällön jo esitellytkin. Kirjoittelenpa silti hieman mietteitäni boksin sisällöstä, sillä tämä taitaa olla viimeinen Bette boksini ainakin vähään aikaan. Boksien sisällöissäkin näyttää olleen eroja, vaikka esitteessä ei mitään kohdennuksia ole mainittu. Toivoin salaa etukäteen, että tämä huhtikuun kuukausiboksi ei olisi kovin hyvä ja siten olisi hieman pettyneenä helpompi olla uusimatta tilausta. Eipä toteutunut toiveeni, sillä huhtikuun lootahan on aivan mainio, yksi parhaimmista!
Bette box huhtikuu 2019 |
Esittelenpä boksin sisältämät tuotteet jälleen siinä järjestyksessä kuin ne laatikosta poimin esiin tutkailtaviksi.
N.A.E. on melko uusi vegaaninen merkki, jonka tuotteita olen kaupassa katsellut, mutten vielä ole ostanut. Nyt sain mainion tilaisuuden tutustua brändin kosteuttavaan Idratazione suihkugeeliin. Tämä sisältää viikunaa ja hibiskuskukan uutetta. Täysikokoisella 200ml suihkugeelillä on hintaa 4e.
Boksin meikkituote oli uutuus mascara eli Lumene Essential Volume, joka lupaa tehdä ripset runsaammiksi, pidemmiksi ja kauniin kaareviksi. Olen kokeillut monia Lumenen ripsivärejä, mutta yksikään ei ole päässyt suosikkieni joukkoon. Jospa tämä sen tekisi? Vielä en tätä kuitenkaan pääse testaamaan, sillä käytän pari avattua ensin loppuun. Hintaa mascaralla on 9.90e.
Ehkä omituisin tuote ikinä on Ikoo Infusions Hair Fresh-Ups - hiuslappu. Tämä lappunen raikastaa hiukset ja hiuspohjan. Olen juuri ja juuri oppinut ymmärtämään kuivashampoon idean, mutta tämä ei iske minuun millään tasolla. Roskaakin kertyy ihan liikaa tällä tavalla. Nämä ovat myynnissä 8kpl pakkauksessa, joka maksaa 9.90e. Boksissa näitä tuli vain yksi. Onneksi.
Figs & Rouge Hydra-Pore Velvet Cream kosteuttaa, tuo hehkua, pienentää ihohuokosia ja tekee ihosta mattaisen ja samettisen. Aika monta juttua lupailee tämä tuote, jota suositellaan T-alueelle ennen meikin lisäämistä. Varsin hintavakin tuote on 30ml n. 40e. Boksissa täysikokoinen putkilo. Onko tämä jonkinlainen hoitava primeri? No, kokeiluun tämä pääsee, sillä kyllä noita ihohuokosia voisi kutistella. Koko naamaa voisi...
Yllättävä, mutta melko mielenkiintoinen oli boksissa oleva Helein Strong Collagen - ravintolisä. Iän lisääntyessä ja sen tuomien ei niin kivojen muutosten myötä on ihonhoito alkanut kiinnostaa yhä enemmän. Kollageenista olen lueskellut paljonkin ja kokeileminen on ollut suunnitelmissa. Tämä tuote tuli siis kuin tilauksesta! Purkissa on 90 tablettia eli kuukauden annos. Miksi, oi miksi, näitä pitää ottaa kolme päivässä? Inhoan tablettien nielemistä, mutta yritän päästä tunteesta eroon. Nytpä on hyvä tilaisuus sitä harjoitella ja samalla saa nuorekkaan ja kiinteän ihon! Hintaa n. 19e/90 tablettia.
Viimeisimpänä boksista löytyi vielä pikkuinen Flower by Kenzo - tuoksunäyte. Muistelen saaneeni tämän jo aikaisemminkin, mutta eipä se haittaa, sillä tämä on ihan kiva tuoksu.
Huhtikuun boksi yllätti positiivisesti. Sisällön arvoksi laskin noin 75 euroa (ilman tuoksua) eli rahoille sai reilusti vastinetta. Kaikki tuotteet tulevat käyttöön - ehkä jopa hiuslapullekin annan tilaisuuden jonain epätoivoisena hikisenä päivänä, kun on saatava pikainen freesaus.
Boksissa näytti joillakin tilaajilla olleen hopeahampoota ravintolisän vaihtoehtona, osalla suihkugeelin tilalla deodorantti ja osalla myös jokin kahvipatukka, joten vaihtelua sisällöissä oli tälläkin kertaa jonkin verran. Omaan boxiini olen vallan tyytyväinen. Tämän huhtikuun boksin sain kertyneillä pisteillä, enkä ole aikeissa jatkaa tilausta ennen kuin purkkiarmeijani miesvahvuudessa on selvästi vajausta.
Jos kiinnostuit, niin boxin tilaaminen onnistuu täältä: Bettebox
Viimeisimpänä boksista löytyi vielä pikkuinen Flower by Kenzo - tuoksunäyte. Muistelen saaneeni tämän jo aikaisemminkin, mutta eipä se haittaa, sillä tämä on ihan kiva tuoksu.
Boksissa näytti joillakin tilaajilla olleen hopeahampoota ravintolisän vaihtoehtona, osalla suihkugeelin tilalla deodorantti ja osalla myös jokin kahvipatukka, joten vaihtelua sisällöissä oli tälläkin kertaa jonkin verran. Omaan boxiini olen vallan tyytyväinen. Tämän huhtikuun boksin sain kertyneillä pisteillä, enkä ole aikeissa jatkaa tilausta ennen kuin purkkiarmeijani miesvahvuudessa on selvästi vajausta.
Jos kiinnostuit, niin boxin tilaaminen onnistuu täältä: Bettebox
Minä sain nyt ensimmäisen boxini, oli kyllä jännää avata :)! Sain samat tuotteet kuin sinulla ja hyvin samoin ajatuksin olen. Hiuslappu on outo, mutta kai sitä pitää kokeilla. Figs & Rouge - juttua pyörittelin pitkään kädessäni, mutta silti se on mielestäni näistä mielenkiintoisin tuote. Suihkugeelin annoin jo eteenpäin ja ripsaria kokeilen, kunhan entinen loppuu. Minustakin tämä oli kiva boxi!
VastaaPoista