Erään korvan tarina

Aloitetaanpa sitten aika alusta eli oudon korvan tarina.

Kolmekymppisenä valittelin tukkoista korvaani työterveyslääkärille. Duact-reseptin kanssa lähdin. Samaa lääkettä tarjottiin vuosien varrella useasti, mutten koskaan siitä apua kokenut saavani. Korva oli "outo",  kuin lukossa, välillä  se taas suhisi ja piti omaa elämäänsä ja omia ääniään. Tinnitus haittasi usein nukahtamista. Välillä korva oli ääniyliherkkä. Kovaäänisten ihmisten seura sai kananlihalle.
Nelikymppistarkastuksessa kehotettiin putsaamaan korvasta vaikku. Vuodet vierivät ja sain lähetteen erikoislääkärille. Ilmastointiongelmaa korvassa oli selitys ja yksi Duact-resepti lisää. Totuin vuosien mittaan korvaani ja myös vähitellen siihen, että kuulo heikkeni,  mutta hyvin hitaasti. Vihdoin kuuloani alettiin seurata tarkemmin ja muutama vuosi sitten varmistui, että korvassani on mitä todennäköisimmin otoskleroosi.
Otoskleroosihan on sairaus, jossa sisimmäinen kuuloluu eli jalustin, kiinnittyy virheellisesti sisä- ja välikorvan väliseen soikeaan ikkunaan.  Tämä vaikeuttaa äänten kulkeutumista sisäkorvaan. Otoskleroosin syytä ei tiedetä, vaikkakin tuhkarokkoa on jossain tutkimuksissa epäilty osasyylliseksi.

Vihdoin aloin olla kypsä leikkaukseen. "Mitä" -sanan esiintymisfrekvenssi puheessani oli taaja, suuntakuulo mennyttä, hälyssä olin pulassa, kun en pystynyt seuraamaan keskustelua, vaikkakin olin oppinut kääntelemään päätäni, asettumaan parempi korva puhujaan päin. Hyvä puoli korvassa oli se, että oli helppo nukahtaa, kun painoi terveen korvan tyynyyn, niin hiljaisuus alkoi.