Jouluinen haaste

Tasan kuukausi jouluun, joten nonnalta saamani haaste on varsin paikallaan. Työhuoneen lattialla repsottaa avoimena kaksi laatikollista joulukoristeita. Niistä esille päätyy yleensä vain alle puolet, sillä laatikot sisältävät myös enemmän tai vähemmän entisiä koristeita: hieman rujoja tonttuja, katkenneita siipiä, varisseita oksia. Roskiin laittaminen ei vaan onnistu. Miten tontun voi laittaa roskikseen? Enkelistä puhumattakaan...
Omaa lempikoristettani ei tarvinnut kovin kauan miettiä. Enkelikelloon liittyy paljon lapsuuden muistoja. Pyörivät enkelit, kynttilöiden hohde ja hento kilinä  toivat jouluista tunnelmaa. Enkelikellon kokoamisessakin oli omat niksinsä, jotka piti joka joulu palauttaa mieleen. Omasta koristelaatikostani kelloja löytyy kaksikin kappaletta sekä Ruotsista saamamme tonttuinen versio. Yhdessä rasiassa on vielä tallella hintalappukin: 33,50. Markka-aikaan hankittu siis.

Tämä haaste on lähtöisin blogista:  http://www.karkkipurkki.com/2013/11/joulukoristeista-lempparein.html

Tänään taas itkin

Perjantain itku johtui sipuleista, ei siis mitään kovin dramaattista luvassa, valitan.
Askeettisen viikon jälkeen oli pakko helliä ruokakuntaamme rakkaimmalla sipulipiirakallani. Veikkaisin, että Valiolla on alkuperäisessä ohjeessa näppinsä pelissä, sillä piirakkaan tulee sekä voita että kermaa. Oma versioni on tämä:

pohja:

kökkö voita (esim. 150g)

2,5 dl luomuvehnäjauhoja

loraus vettä

1 dl emmentalia raasteena

täyte:

iso kasa sipuleita renkaina (melkein kilo)

kuullottamiseen voita riittävästi

kunnon loraus valkoviinietikkaa (tämä on tärkeä!)

mustapippuria

muskottipähkinää

ripaus suolaa

3 munaa

reilu dl kermaa (kuohu passaa hyvin)

juustoraastetta mielin määrin

Aikomuksenani oli lisätä pannulle myös pekonia, mutta enpä sitä muistanut. Periksi en kuitenkaan antanut, joten muutaman hippusen laitoin lopuksi piirakan pinnalle - sanotaan nyt vaikka koristeeksi.

Juomasuositus:  Alamos Tempranillo Mendoza, Argentiina 2011

Tällä viikolla olen juonut töissä niin paljon mustaa ja osittain aivan hirveän makuista kahvia, että vieroitusoireiden pelosta viikonlopun kakun on oltava kahvinen:

Pikkuinen kahvikakku

pohja:
puoli paketillista Café Noir -keksejä

n. 75g voita
täyte:

prk kahvinmakuista jugurttia

100g Philadelphia-tuorejuustoa

70g valkosuklaata

½ dl tomusokeria

½ dl vahvaa kahvia

3 liivatelehteä

Jouluhirviä

Yltäkylläisten viikkojen jälkeen on ollut pakko jo käytännön syistä palata hieman askeettisempaan elämään. Vaatekaapin sisältöä ei viitsi eikä halua uusia, eikä tämä ahdistava olokaan ole hauskaa. Pitkä flunssajakso on vienyt voimia, muttei ruokahalua. Suolainen ruoka maistuu, makeasta puhumattakaan!
Liikunta - mitä sen on?

Työkaverin reseptin innoittamana tein tänään paprika-kesäkurpitsa-fetapaistosta broilerin fileen ja herkkusienien kylkeen. 8% feta hieman arvelutti kevyttuotteiden vastaista minääni, mutta sitä laitoin kuitenkin. Oliiviöljyä lorauttelinkin sitten reippaasti. Maistui terveellisen mainiolta... mainion terveelliseltä.
Tätä pitää tehdä kesällä mökilläkin.

 

Jääkaapilla käymisen tilalle pitää keksiä jotain muuta puuhaa. Sukkia kutomalla sujui alkuviikko hyvin, mutta sukkapari valmistui ja tälle illalle piti keksiä muuta ohjelmaa. Mies kiinni ja kyytiin ja kaupoille.  Olohuoneeseen saatiin viimeinkin uusi matto, ja poistopisteestä löysin nämä piparimuotit kolmella eurolla. Ei mitään Petteri Punakuonoja, vaan kunnon hirviä!
Jouluhirviä ja joulujuna...

Marraskuu, uhuu

Viimeisiä mökkireissuja ennen talven tuloa. Kaikki alkaa olla valmista: laituri ja vene nostettu, tavarat aitoissa ja varastoissa, joulukuusi valittu. Hiiretkin tapettu. Anteeksi. 
Aurinko soi armollisesti muutamia säteitään. En tiedä, lohduttiko se vai lisäsikö haikeutta. Syksyssä on niin paljon luopumista, mutta toisaalta taas niin paljon uuden odotusta, että sen kestää.

Viimeinen pihlajanmarja oli jotenkin jouluinen.

Lauantain herkkuosastolla oli tällä kertaa vuorossa Rocky Road. Minivaahtokarkkeja, kuivattuja hedelmiä, suolapähkinöitä, Fazerin sinistä ja Brunbergin tummaa. Siinä se vadillinen oleili keittiön pöydällä aikansa ja kahden ihmisen voimin se siitä katosi. Marraskuun hiilihydraattihimolle ei ole vertaista!

Rumat lapaset, ruma sää

Turha on kyllä harmaata ja apeaa säätä näistä lapasista syyttää. Jotenkin vaan oli niin huono käsityöfiilis koko ajan, että aloin uskoa kouluaikojen käsityömuistoja, joiden mukaan minun ei ehkä kannata kuvitella olevani omavarainen vaatepuolen suhteen. Aloitus oli vaikea ja täynnä lapsellisia virheitä. Mokoma hunakenno oli ihan helppo malli, mutta jo vain sain senkin tyrittyä pariin kertaan. Keskivaiheilla meni kohtalaisesti - kunhan olin purkanut ja tehnyt uudelleen muutaman kerran. Loppujen lopuksi lapasista tuli vielä liian pienet, ainakin itselle. No, taidan antaa lahjaksi. Rumatkin kun ovat.