maanantai 1. joulukuuta 2014

Joulukuun ensimmäinen

Ihanaa vihdoinkin marraskuu päättyi! Olen aivan varma, että joku on salaa lisännyt päiviä kalenteriin ja oikeasti marraskuu kesti 46 päivää. Noista päivistä 40 oli harmaita, sumuisia ja pimeitä ja ankeita. Loput kuusi olivat sitten koleita ja erityisen pimeitä.
Olen ottanut vasta muutaman askeleen kohti joulua. Ripustellut jouluvaloja (tai kaamosvaloja), sytytellyt kynttilöitä ja ostanut yhden hyasintin. 
Tänään avattiin kalenterista luukku. Tyhjähän se oli, kun ei ajoissa tullut sinne laitettua muuta kuin lämpöisiä ajatuksia. Onneksi kyseessä onkin aikuisten kalenteri, joten konvehdin voi piilottaa sinne vasta iltasellakin.


Viikonloppuna käväistiin mökillä saunomassa. Helppohan sinne on mennä, kun ei tarvitse lumia aurata. Lämpimäksikin tuvan saa aika nopeasti näillä nollakeleillä.

Parasta oli sunnuntaiaamu, kun saatiin nauttia ihan oikeasta auringon valosta. Oikein häikäisi! Vau! Sininen taivas!





Sunnuntairuuaksi nautimme tällä kertaa uuniperunoita, katkarapukastiketta ja kylmäsavulohta.


Katkarapukastikkeen ohjeen tallensin Ideakeittiöön. Sieltä löytyy paljon maistuvia reseptejä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti