maanantai 9. helmikuuta 2015

Kevät tulee - oletko valmis?

Olen lähtökuopissa. Viime keväänä jäin hetkeksi kiinni lähtötelineisiin ja maaliin tulin sitten kun tulin. 
Tavallaan otin nyt varaslähdönkin, sillä tein tarvittavia ostoksia jo viime vuoden puolella alelaareista:


Paper pot maker! Voiko olla nätimpi kapine ja vieläpä puinen. Vaikka tällä ei tekisi yhtään mitään, niin tykkään siitä silti. Niin villiksi en vielä ole heittäytynyt, että olisin kokeillut, miten se tehtävänsä hoitaa. Pikkupeflettejä (tai mitä nuo nyt ovatkaan) ostin kun puoleen hintaa sain, joten eikun kokeiluun nekin.
Pikkupussukoitten sisältö vasta jännittääkin! (Eivätkä ne siis ole alennusmyynnistä vaan netistä). Monen sortin chiliä luvassa tänä kesänä. Tai syksyllä, jos jatkan chileistä kirjoittamista sen sijaan, että laittaisin ne kasvamaan!

Yrttikuulumisia vielä lopuksi.
Kyllä ne hengissä näyttävät pysyvän. Nyt siellä on vähän ahdasta, kun tungin salaatinkin sinne viihtymään. Alan oppia paremmin kastelun saloja ja olen pitänyt myös ovea enemmän auki ja tuuletellut, jottei asunto käy liian kosteaksi. Onpa ollut mukava lisäillä ruokiin tuoreita yrttejä!


2 kommenttia:

  1. Ihana ajatella kesää, taimien siementen ilmaantuminen aivan kuin antaa luvan. Minä seurailen anopin upeaa taimikokoelmaa, ehkä sieltä saan kukkapenkkiin muutaman ihanan keltaisen samenttikukan. Taimitarhasta haen sitten kesän alussa hyvät taimenet. Mukavalta kuulostaa yrttikasvatuksen ja ruoanlaiton yhdistäminen :)

    VastaaPoista
  2. Taimikasvatus hyvällä alulla. Kaikki lajikkeet ovat itäneet. Kunhan saan aikaiseksi, niin kirjoittelen niistä enemmänkin.

    VastaaPoista