lauantai 14. kesäkuuta 2014

Raparperijäätelö

Ulkona lähes +10 astetta, mutta sade sentään tauonnut. Pohjoisesta puhaltaa kolea tuuli. Ei kovin kesäistä, mutta jääkaapissa kermapurkkien päiväykset kehottavat käyttämään. Sen verran on pakko pistää nenä pihalle, että saa haettua kasvimaalta raparperia. 


Jäätelökoneeseen pyörimään tämän kesän eka itse tehty jäätelö!



Raparperijäätelö (4 pientä annosta)


raparperia, nokare voita, pari tl sokeria
karamellisoidaan pannulla

2 dl kuohukermaa vaahdotettuna
2 keltuaista vaahdoksi nekin
½ dl sokeria
2-3 rkl glukoosisiirappia


Viilensin kaikki ainekset huolellisesti jääkaapissa vaahdotusten jälkeen. Glukoosisiirappia en ole aikaisemmin käyttänyt ja laitoin sitä aika vähän kokeeksi.
Yhdistin viileät ainekset ja laitoin jäätelökoneeseen pyörimään, kunnes massa näytti jähmettyneen riittävästi.
Rakenne ja maku onnistuivat. Tällä kertaa massa ei jämähtänyt liikaa astian laitoihin, mikä on aikaisemmin ollut ongelmana. 


Jätskin kanssa siemailimme portviiniä vuodelta 1982... Nautiskelun aikana alkoi paistaa aurinkokin.

Raparperijätskiä kirppislautaslöydöltäni
Lasissa Dow's Colheita Single Harvest Tawny Port 1982
Lisää raparperiohjeita Ideakeittiöstä

2 kommenttia:

  1. Oi, ehdit kokeilemaan ekana! Hyvä, että maltoit laittaa glukoosisiirappia vain vähän. Mun avokadojäätelössä sitä oli liikaa. Eli raparperi oli ihan mössönä, ei sattumia?

    VastaaPoista
  2. Glukoosisiirapin määrä oli minusta ihan riittävä.Olisikohan se vaikuttanut siihen, että irtosi kulhosta paremmin kuin aikaisemmin? Raparperi muusautui aika hienoksi pyörityksen aikana. Laitoin siis kaikki ainekset kerralla.
    Taas vaan huokailtiin, miten älyttömän hyvää itse tehty jäätelö onkaan. Tuo annoshan me syötiin ihan kahdestaan...

    VastaaPoista