sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Kesäinen viikonloppu

Mahtavaa, upeeta! Vihreää alkaa pilkahdella oikeastikin jo puissa ja maassa. Viileä jakso on pidätellyt kesän tuloa, mutta nyt sitä ei enää pidättele mikään! Kuskasin sisällä odotelleet taimet vihdoin kasvihuoneeseen. Tomaatit ja kurkut ainakin vaikuttivat tyytyväisiltä: ojentelivat lehtiään levollisina ja luultavasti makustelivat kanankakan lähes tuoretta aromia ihastellen. Itse olen jo tottunut kakanhajuun, kun sitä pussia tuli auton takakontissa kuskailtua useamman päivän ajan. 

Grillipäivää vietimme lauantaina, vaikka tuuli puhalsikin rantaan melkoisella voimalla. Kaasugrilli sai taistella tuulta vastaan ja ihan hyvin se pärjäsikin jälleen kerran. Lihan seuraksi grillasimme unkarilaista parsaa. Nopea ja maistuva lisuke.






Mökkileivonnaisosastolla tein pieniä sitruunakakkusia muffinivuokiin. Ensimmäiset maistiaiset tuli syötyä päiväkahvin kanssa ihan liian lämpiminä, jolloin maku ei vielä päässyt esiin. Seuraavana päivänä viileät leivonnaiset olivat parhaimmillaan.


Sitruunakakkuset (12 kpl)

pohja:
puoli pakettia kaurakeksejä (murskattuna)
n. 70g voita


1 prk sitruunarahkaa
1 rs sitruunatuorejuustoa
2 munaa
½ dl sokeria
½ sitruunan puristettu mehu
n. 3 rkl maizenaa

Keksipohja taputellaan muffinivuoan lokeroihin. Täyteaineet sekoitellaan ja annostellaan vuokiin. Paistetaan 175 asteessa noin 25 minuuttia. Ihana tuoksu!


Herkuttelujen vastapainoksi on tietenkin täytynyt paiskia töitä. Hyvin tarkeni muuten asuntovaunussakin tänä viikonloppuna. Nyt ollaan vaiheessa "lähes kaikki kostunut poistettu ja toivotaan, että vaunu pysyy kasassa". Yllättävän vähän vaunussa niitä tukipuita alunperinkään oli, mutta nyt kori pysyy koossa varmaankin lähinnä ainoan kiinteän osan eli "vessan" tukemana. Sitä ei pureta. 

Vaunun heikot kohdat on paikallistettu. Vesi on päässyt sisään etenkin sivusaumojen niittauksista ja muistakin ruuvien kohdista. Vasemman kyljen pyöräkotelo on myös falskannut oikein urakalla. Purkamiset alkavat olla voiton puolella, joten nyt onkin ollut myös tiivisteiden ja läpivientien korjailun aika. Ei vettä enää rakenteisiin, kiitos. Sikaflex on osoittautunut käyttäjäystävälliseksi mönjäksi.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti